Tekijä: Shaw, Bernard
Julkaisuvuosi: 1912
Alkuperäisnimi: Pygmalion
Lukukieli: englanti
Arvio: 4/5
"But [with sudden humility] I shall miss you, Eliza. [He sits down near her on the ottoman]. I have learnt something from your idiotic notions: I confess that humbly and gratefully. And I have grown accustomed to your voice and appearance. I like them, rather." (s. 133)
Kuten ehkä olen joissain yhteyksissä hehkuttanutkin, poikkesin syyslomallani Tukholmassa katsastamassa "My Fair Ladyn" uusimman ruotsalaisproduktion, ja pitihän oikeaan tunnelmaan virittäytyä tuijottelemalla elokuvaa (Rex Harrison Higginsinä ja Audrey Hepburn Elizana), kuuntelemalla alkuperäislevytystä (Rex Harrison & Julie Andrews) sekä tietty paikkaamalla yleissivistyksessäni möllöttänyt näytelmänkokoinen aukko lukemalla Bernard Shaw'n alkuperäisteos.
Musikaalin ja sen perusteella tehdyn elokuvan ulkoa osaavana näytelmäkäsikirjoitus ei sinänsä tarjonnut juurikaan uutta. Sekä musikaali että elokuva(t) ovat sangen uskollisia esikuvalleen – jopa repliikin tarkkuudella. Tosin musikaaliin ja näytelmään on Pygmalioniin verrattuna poikkeuksellisesti lisätty asioita; yleensähän näytelmän kohtauksia pudotetaan pois elokuvaversioista.
Helppolukuinen ja hyväntuulinen, aivan kuten musikaalikin. Musikaalin fanaattisimpia ystäviä, jotka ehkä eivät näytelmään ole tutustuneet, varoitettakoon kuitenkin lopun erilaisuudesta. Aina tohveleita ei löydykään.
|T|
Julkaisuvuosi: 1912
Alkuperäisnimi: Pygmalion
Lukukieli: englanti
Arvio: 4/5
"But [with sudden humility] I shall miss you, Eliza. [He sits down near her on the ottoman]. I have learnt something from your idiotic notions: I confess that humbly and gratefully. And I have grown accustomed to your voice and appearance. I like them, rather." (s. 133)
Kuten ehkä olen joissain yhteyksissä hehkuttanutkin, poikkesin syyslomallani Tukholmassa katsastamassa "My Fair Ladyn" uusimman ruotsalaisproduktion, ja pitihän oikeaan tunnelmaan virittäytyä tuijottelemalla elokuvaa (Rex Harrison Higginsinä ja Audrey Hepburn Elizana), kuuntelemalla alkuperäislevytystä (Rex Harrison & Julie Andrews) sekä tietty paikkaamalla yleissivistyksessäni möllöttänyt näytelmänkokoinen aukko lukemalla Bernard Shaw'n alkuperäisteos.
Musikaalin ja sen perusteella tehdyn elokuvan ulkoa osaavana näytelmäkäsikirjoitus ei sinänsä tarjonnut juurikaan uutta. Sekä musikaali että elokuva(t) ovat sangen uskollisia esikuvalleen – jopa repliikin tarkkuudella. Tosin musikaaliin ja näytelmään on Pygmalioniin verrattuna poikkeuksellisesti lisätty asioita; yleensähän näytelmän kohtauksia pudotetaan pois elokuvaversioista.
Helppolukuinen ja hyväntuulinen, aivan kuten musikaalikin. Musikaalin fanaattisimpia ystäviä, jotka ehkä eivät näytelmään ole tutustuneet, varoitettakoon kuitenkin lopun erilaisuudesta. Aina tohveleita ei löydykään.
|T|
Kommentit